Voihan vihannespunkki!

11.11.2021

Annaliinan kokemuksia vihannespunkista huonekasveilla

Näin ammattilaisenakaan ei kaikki aina mene ihan niin kuin pitäisi…

Olin pitänyt kesällä takapihan ovea paljon auki. En kuitenkaan kesäkiireissäni ehtinyt tutkia kasveja tarkkaan, vaan silmämääräisesti kastellessa totesin aina kaiken olevan hyvin.

Yhtenä alkusyksyn iltana päätin tehdä kunnon tarkastuksen luupilla ja kuinkas muutenkaan, kun ihmepensaan lehteä aloin läheltä tutkailemaan, oli vihannespunkkien määrä jo suuri! Jopa seittiä löytyi…joka yleensä on merkki siitä, että tilanne on huolestuttava…

 

Vihannespunkkeja ihmepensaan lehdellä luupin läpi kuvattuna. Kuva: Annaliina Hietanen

 

Kasvini lehdet ovat kovapintaiset ja hieman vahamaiset, joten vihannespunkki ei ollut aiheuttanut vielä näkyviä vioituksia lehtiin. Ei siis kannata odotella siihen asti, että lehdet rusehtuvat, vaan kasveja kannattaa tutkailla ahkeraan joka tilanteessa!

Tarkastelin lehtiä 10 kertaisesti suurentavalla luupilla, sillä halusin varmistaa kyseessä olevan vain vihannespunkki. Luupin läpi näkyi selkeästi vaaleita vihannespunkkeja mustilla täplillä, mutta myös aika punertavia yksilöitä! Vihannespunkin väritys voi myös vaihdella kasvilajin mukaan, mutta punertavat vihannespunkit saattoivat olla myös talvehtimaan meneviä naaraita!

Kasvi sijaitsi olohuoneessani pöydällä, jossa on monia muitakin viherkasveja. Tilanne oli sen verran paha, että tiesin niiden levinneen jo muihinkin, torjunta piti siis aloittaa kaikkien kasvien kanssa.

 

Ansaripetopunkkien levitys huonekasveille käy siisteimmin ja helpoiten pahvisten Bioboxien avulla. Ansaripetopunkit toimitetaan puupuru kantoaineessa ja ne levitetään suoraan kasvustoon, lehdille. Kuva: Annaliina Hietanen

 

Levitin kasveille ansaripetopunkkeja bioboxien avulla. Kasvieni lehdet olivat hyvin liukaspintaisia tai alaspäin suuntautuneita, joten bioboxit helpottivat kantoaineen levitystä, kasveistani kun löytyi vain yksi lehti, jossa sain kantoaineen pysymään! Bioboxien avulla kantoaineen levittäminen kotiolosuhteissa on siistimpää ja omasta mielestäni myös paljon helpompaa.

Jäin tarkkailemaan tilannetta ja toivomaan, että ansaripetopunkit pelastavat tilanteen ja pääsisin vihannespunkeista eroon!

 

Vihannespunkki

Vihannespunkkeja mikroskoopin läpi kuvattuna. Kuva: Annaliina Hietanen

 

2 viikon päästä tilanteen alusta, alkoi kasveilla olla hiljaisempaa ja torjunta on luultavasti alkanut tepsimään! Vihannespunkkeja oli lähtötilanteessa niin paljon, että joudun tekemään vielä ainakin yhden uusinta levityksen.

Tilanteen seuraamista jatkan vielä tarkkaan muutamien kuukausien ajan, jotta tämänkaltaista räjähdystä ei enää sattuisi!

Miten se sanonta menikään… suutarin lapsella ei ole kenkiä.

 

Mukavaa syksyn jatkoa toivottaen,

Annaliina

Blogi

Virtuaalimessut x kevätmessut

Elämme erikoisia aikoja. Meidän piti osallistua tänä keväänä useille eri puutarha-alan messuille, mutta koska Korona on yksi toisensa jälkeen pakottanut messut peruuntumaan tai siirtymään hamaan tulevaisuuteen, on myös meidän TarhurinApu-tiimin kevät mennyt uusiksi....

Puutarhan kasvintuhoojat heräilevät

Tiesitkö, että kotipuutarhan hedelmäpuiden ja marjapensaiden lentäviä kasvintuhoojia voi tarkkailla ja pienessä mittakaavassa myös torjua feromoniansoilla? Feromonipyydyksien käyttö perustuu hyönteisnaaraiden erittämien, koiraita houkuttelevien aineiden vaikutukseen....

Harsosääsket riesana taimikasvatuksessa

Taimikasvatusvaihe tarjoaa harsosääskille otolliset olosuhteet lisääntymiselle, sillä ne munivat mielellään kosteaan kasvualustaan. Harsosääskien torjunta on helpompaa useimmilla isoilla ja vanhemmilla kasveilla, sillä saastunnan sattuessa kasvualustan voi antaa...