Villakilpikirvat ja niiden torjunta

Erilaisten vallitsevien olosuhteiden takia ei ole yllätys, että myös harrastajien kotipuutarhoja ja kasvatuksia alkaa riivaamaan ulkomailta tulevat vieraslajit, kuten villakilpikirvat. Yksi yleisimmistä kasvihuoneissa ja koristekasveissa tavattavista villakilpikirvalajeista ovat kaunokilpikkä ja villakilpikkä.

Villakilpikirvat tunnistaa niille ominaisesta kilvestä, joka voi olla joko jauhemaisen suomuinen tai kova ja vahamainen. Naaras munii kilpensä alle suuren määrän munia, joista toukat kuoriutuvat. Villakilpikirvojen ilmestymisen kasveille huomaa yleensä vasta, kun niitä on jo paljon. Sekä naaraat että nuoruusasteet aiheuttavat tuhoa kasvustoon, ne leviävät nopeasti ja niiden torjunta on hankalaa.

 

 

Villakilpikirvat imevät kasvista kasvinestettä ja näin heikentävät kasvia. Suurin haitta kasville on kuitenkin villakilpikirvojen erittämä mesikaste, ja siinä elävät noki- ja härmäsienet.

Villakilpikirvojen koiraat ovat kooltaan 2–3 mm. Toisin kuin naaraat, villakilpikirvakoiraat ovat siivellisiä ja leviävät tehokkaasti lentämällä. Ne eivät kuitenkaan vahingoita kasveja.

 

 

Näin torjut villakilpikirvoja:

Amerikanleppäpirkko (Cryptolaemus montrouzieri) on yksi tärkeimmistä villakilpikirvojen torjuntaeliöistä. Aikuinen amerikanleppäpirkko on noin 4 mm kokoinen. Sen etu- ja takapää ovat oransseja ja muu ruumis on ruskeanmusta. Sekä aikuiset ja toukat ovat jo petoja, ja niille kelpaa ravinnokseen kaikki villakilpikirvojen kehitysasteet. Yksi amerikanleppäpirkko voi syödä elinaikanaan jopa 300 villakilpikirvaa, jos olosuhteet ovat sille suotuisat.

 

 

Amerikanleppäpirkot munivat villakilpikirvayhdyskuntien sekaan. Toukat muistuttavat villakilpikirvoja, mutta ne voi erottaa toisistaan nopeammista liikkeistä sekä tummasta alapuolesta.

Amerikanleppäpirkot ovat lentäviä torjuntaeliöitä ja niinpä niitä suositellaan käytettäväksi vain suljetuissa tiloissa, kuten kasvihuoneessa, lasitetulla parvekkeella tai muissa sisätiloissa.

Anagyrus vladimiri -loispistiäinen loisii villakilpikirvoja. Aikuinen naaras on noin 2 mm kokoinen ja väritykseltään ruosteen ruskea. Sillä on lisäksi harmaita viiruja selässä. Sen tuntosarvet ovat valkoiset ja niiden pää on suuri ja musta. Loispistiäisen kehitysvaiheisiin kuuluu muna, viisi toukkavaihetta, kotelovaihe ja aikuinen.

 

 

Pistiäinen on yleinen Välimeren alueella, jossa se on aktiivinen keväästä syksyyn. Kesän aikana se muodostaa 3–4 sukupolvea ja lajia käytetään kasvinsuojelussa viinirypäleillä ja sitrushedelmillä, kuten myös koristekasveilla kasvihuoneissa.

Loispistiäiselle tyypillisesti naaraat munivat villakilpikirvojen sisään. Loispistiäisen kehittyessä villakilpikirva turpoaa ja muuttuu vaaleammaksi. Loispistiäisen toukan saavutettua viidennen kehitysmuotonsa, on villakilpikirva jo täysin muumioitunut ja on tällöin kellanruskea. Villakilpikirvan muumioitumiseen kuluu 8 päivää loispistiäisen munittua sen sisään.

Aikuinen loispistiäinen syö tiensä ulos muumiosta, ja lähtee etsimään uusia villakilpikirvoja.

Anagyrus pseudococci -loispistiäistä suositellaan lentävänä hyönteisenä käytettävän suljetuissa tiloissa, kuten kasvihuoneessa, lasitetulla parvekkeella tai muissa sisätiloissa, jotta se ei lennä pois.

Myös harsokorennon toukilla (Chrysoperla carnea) voidaan torjua villakilpikirvoja. Harsokorennon toukat eivät ole lentäviä, joten ne soveltuvat käytettäväksi avoimemmissakin tiloissa. Harsokorennon toukat käyttävät ravinnokseen pääasiassa lehtikirvoja, mutta syövät myös esimerkiksi villakilpikirvoja, vihannespunkkeja sekä kemppejä.

 

 

Yhtenä ehkäisyvaihtoehtona villakilpikirvoille on villakilpikirva-feromoni. Villikilpikirva-feromoni houkuttelee ansaan ainoastaan koiraita. Feromoniansan avulla saadaan villakilpikirvakantaa pienennettyä, sillä ansaan lentäneet koiraat eivät pääse parittelemaan naaraiden kanssa. Muita lajeja se ei houkuttele.

 

 

Feromoneja voi säilyttää pakastimessa käyttöönottoon asti. Jatkuvan torjunnan takaamiseksi feromonihaihdutin tulee olosuhteitten mukaan vaihtaa 6–8 viikon välein.

Teksti: TarhurinApu