Kevätretki Pölkinvuoren kasvimaailmaan

8.6.2020

Pari viikkoa sitten kävimme työporukalla retkellä Urjalassa Pölkinvuoren kasvimaailmassa.

Pölkinvuori tarjoaa elämyksen kaikille aisteille ja juuri tähän aikaan vuodesta siellä sipulikukat ovat täydessä loistossaan. Meillä oli etukäteen varattu ohjattukierros, joten saimme kuulla paikan historiasta, rakentamisesta sekä tulevaisuuden suunnitelmista. Kierroksen päätteeksi kahvittelimme kasvimaailman kahvilassa.

Tämä ei ole maksettu mainos, eikä tehty yhteistyössä pölkinvuoren kasvimaailman kanssa, vaan ihan vilpitön vinkki kaikille, jotka eivät vielä tiedä tällaisen paikan olemassaolosta.

Biologista torjuntaa oli tarjolla ihan omasta takaa. Kasvimaailmassa näkyi paljon leppäkerttuja ja myös niille suotuisia talvehtimis- ja pesimispaikkoja.

Sipulikukkien väriloistoa! Täällä kannattaa käydä useammankin kerran kevään ja kesän aikana, sillä puistoon on istutettu eri aikoihin kukkivia kasveja.

Kasvimaailmassa on myös taimimyymälä sekä kahvila. Lisätietoja Pölkinvuoren kasvimaailman omilta nettisivuilta  Sekä facebookista

 

Kesäterveisin, Katrianna

Blogi

Virtuaalimessut x kevätmessut

Elämme erikoisia aikoja. Meidän piti osallistua tänä keväänä useille eri puutarha-alan messuille, mutta koska Korona on yksi toisensa jälkeen pakottanut messut peruuntumaan tai siirtymään hamaan tulevaisuuteen, on myös meidän TarhurinApu-tiimin kevät mennyt uusiksi....

Puutarhan kasvintuhoojat heräilevät

Tiesitkö, että kotipuutarhan hedelmäpuiden ja marjapensaiden lentäviä kasvintuhoojia voi tarkkailla ja pienessä mittakaavassa myös torjua feromoniansoilla? Feromonipyydyksien käyttö perustuu hyönteisnaaraiden erittämien, koiraita houkuttelevien aineiden vaikutukseen....

Harsosääsket riesana taimikasvatuksessa

Taimikasvatusvaihe tarjoaa harsosääskille otolliset olosuhteet lisääntymiselle, sillä ne munivat mielellään kosteaan kasvualustaan. Harsosääskien torjunta on helpompaa useimmilla isoilla ja vanhemmilla kasveilla, sillä saastunnan sattuessa kasvualustan voi antaa...