Korvakärsäkkäät
Tunnistus
Korvakärsäkäslajeista kotipuutarhoissa tavataan mm. pikkukorvakärsäkkäitä, isokorvakärsäkkäitä ja uurrekorvakärsäkkäitä.
Pikkukorvakärsäkäs on nimensä mukaan pienin (aikuinen 4–5,5 mm, toukka 6 mm) ja väritykseltään ne on mustia tai ruskeita. Isokorvakärsäkkäät (aikuinen 5–7,5 mm, toukka 6–8 mm) ovat mustia tai ruskeita ja usein ruskeiden suomujen peitossa. Uurrekorvakärsäkkäät ovat puolestaan suurimpia (aikuinen 7,5–10 mm, toukka 8–10 mm), aikuiset ovat kiiltävän mustia ja niiden peitinsiivissä on selvästi havaittavia kellertäviä suomulaikkuja.
Korvakärsäkästoukat vetäytyvät sykkyrään häirittäessä. Toukat ovat vaalean kellertäviä ja niillä on ruskea pää. Aikuiset korvakärsäkkäät ovat lentokyvyttömiä ja ne lisääntyvät partenogeneettisesti. Osa korvakärsäkkäistä talvehtii aikuisena, osa toukkina tai koteloina. Kaikkia kehitysasteita voikin esiintyä samanaikaisesti, mikä vaikeuttaa torjuntaa. Kotipuutarhureilla korvakärsäkkäitä tavataan mansikalla sekä esimerkiksi alppiruusuilla.
Vioitus
Niin pikku-, iso- kuin uurrekorvakärsäkkäät aiheuttavat saman tyyppistä vioitusta. Aikuiset korvakärsäkkäät syövät mansikanlehtiin pyöreitä koloja. Varsinaisen vioituksen aiheuttavat kuitenkin juuristossa elävät toukat. Ne katkovat juuria sekä kalvavat juurten pintasolukkoa. Heikentynyt juuristo haittaa kasvua ja lopulta voi kuihduttaa koko kasvin. Jos kasvin nostaa ylös juurineen, löytyy kellertäviä, ruskeapäisiä toukkia. Saastunnan alussa korvakärsäkkäät ovat hankala huomata, sillä toukat piilottelevat juuristossa ja aikuiset ovat aktiivisimpia iltahämärissä.
Biologia
Naaras tuottaa 4-5 kk:n aikana tuhatkunta munaa. Naaras munii maahan isäntäkasvin lähelle. Munavaihe kestää kolmisen viikkoa. Toukkavaihe kestää 2-12 kuukautta (uurrekorvakärsäkäs talvehtii toukkana), jota seuraa 1-1,5 kuukautta kestävä kotelovaihe. Kotelovaiheen kärsäkäs viettää kasvualustassa maa-aineksesta muovaamassaan pienessä kammiossa 2-3 cm syvyydessä.
Torjuntaeliöt
Kärsäkässukkulat (Heterorhabdites sp.)
Heterorhabdites bacteriophora– sukkulamatoja käytetään korvakärsäkkäiden torjunnassa. Sukkulamadot levitetään kasteluveden mukana kasvualustaan. Sukkulamadot ovat mikroskooppisen pieniä (noin 1mm), väriltään vaaleita-läpinäkyviä. Ilman mikroskooppia niitä ei juurikaan pysty näkemään. Sukkulamadot tunkeutuvat hyönteiseen esim. ilma-aukkojen kautta, hyönteiseen päästyään sukkulamato vapauttaa kantamansa bakteerit. Bakteeri hajottaa hyönteisen kudosta, jota sukkulamadot alkavat syödä. Hyönteistoukka kuolee muutaman päivän kuluttua siitä, kun sukkulamadot ovat siihen tunkeutuneet. Heterorhabdites -suvun sukkulamatojen tappamat hyönteistoukat muuttuvat punaruskeiksi. Sukkulamadot toimitetaan 3 asteen kestotoukkina.
Kärsäkässukkulamatoja on saatavilla 50 miljoonan pakkauksissa. Kantoaineena on savi.
Sukkulamatojen käyttöohje:
Sukkulamatoseos voidaan liottaa ensin 1-5 litraan vettä (15-20°C). Riko mahdolliset kokkareet, sekoita liuos tasaiseksi ja anna liueta noin 5 min. Tämän jälkeen seos laimennetaan tarvittavalla vesimäärällä.
Sukkulamadot voidaan levittää kasvustoon suoraan esim. kastelukannulla, puhtaalla kasvinsuojeluruiskulla tai tippukastelun kautta. Kasvinsuojeluruiskua käytettäessä paine ei saa ylittää 5 baaria. Ruiskusuuttimen on oltava vähintään 0,8 mm, alle 1 mm:n suodattimet tulee poistaa, jotta vältetään tukkeumat.
Sekoita seosta säännöllisesti käsittelyn aikana, jotta sukkulamadot kantoaineineen eivät vajoa astian pohjalle. Käsittelyä tehtäessä sukkulamatoja ei saa päästää kuivumaan eikä niitä saa altistaa suoralle auringonvalolle. Käsiteltävän maaperän tulisi olla 10-25 asteen välillä. Sukkulamatojen levittämisen jälkeen tulisi maaperää pitää kosteana ainakin viikon ajan, sillä sukkulamadot kuolevat mikäli maa on liian kuivaa.
Tuotetta voidaan varastoida n. 6-8 asteessa pakkauksessa merkittyyn parasta ennen -päiväykseen asti. Veteen sekoitettu sukkulamatoseos ei kestä säilytystä, vaan se tulee käyttää n. 30 min sisällä seoksen sekoittamisesta!
Yhteystiedot
TarhurinApu (Biotus Oy)
Tiilenlyöjänkatu 5
30100 FORSSA
neuvonta@tarhurinapu.fi
050 309 0810
(Puhelun hinta määräytyy asiakkaan oman liittymäsopimuksen mukaan, ei lisämaksuja.)
TarhurinApu
Tarhurinapu sivuston teksti ja kuvat
© Biotus Oy / valokuvaajat
Y-tunnus 1840555-9
Pääsääntöisesti olemme tavoitettavissa
maanantaista perjantaihin klo 9:00-15:30.
Käytössänne on kaikki suosituimmat maksutavat: